Saturday, June 9, 2012

Haaremipökät vinosauruksen tyylillä

EDIT sovituskuvia lisätty

Haaremihousuja on nyt pyörinyt vähän joka paikassa ja ne jäi kummittelemaan, kuitenkin päätin etten niitä tee jostain syystä. Ystäväni Miiu kuitenkin tahtoo omalle pojalleen haaremit ja pitihän sitä kaavaa alkaa sitten kasaamaan. 
Ja tiedättekö miten se tehdään ?

No laitetaan lapsi kokoa n.120cm kaavapaperille makaamaan X asentoon, sellaseen kapeeseen.

Piirretään "noin" viivat ja pyydetään lapsi nousemaan paperilta varovasti.

Korjataan muotoja halutuksi.

Pistetään kaava keskeltä poikki, tehdään toisesta takaosa (syntyy KE ja KT taitteet)
 ja muokataan pepulle tilaa takakappaleelle. 

Sittenpä se onkin melkein valmis, kaava haaremihousuille kokoa 122/128cm.

Vyötärölle kuja kiristysnauhaa varten, tein napinlävet toiseen sivuun näin ollen rusetti tulee kivasti pitkine naruineen sivulle.

Ja jottei ihan menis satujen kertomiseksi, oli se hieman hankalaa : tyttö meinas kerran jos toisen repästä kaavapaperin rikki, en meinannu millään saada haarakohdasta sen näköstä kun halusin ja lahkeiden pituuden arpominen oli vähän niin ja näin, lisäsin vielä resorit lahkeensuille että varmastikin menee vielä 128cm kokoa käyttävällekin. Hahmotuskyky tosin on kehittynyt jonkun verran, ei tarttenu arpoa niin paljon kuin yleensä.

Sitten oliskin sen sarjomisen vuoro...

... mutta ennen sitä, tässä haaremihousut vinosauruksen tyylillä.





Haaremihousujen kangas ohutta puuvilla/elastaani collegea Kangastukusta, punainen resori Hannan Kankaasta.

Täytyy laittaa Neiti heti aamulla mallin hommiin, niin saa sovituskuvaakin.

...tän kanssa sopis muuten yllättävän hyvin tähti paita, mustalla/punasella/keltasella pohjalla valkosia tähtiä, niitä JNY:n.







5 comments:

  1. Hyvännäköset tuli "kyseenalasesta" kaavanpiirrosta huolimatta. Ja toihan kuulostaa ihan mun tyylille piirtää kaavoja, ei se oo aina niin justiinsa :D

    ReplyDelete
  2. Niin tuli, harmi ettei samalla tyylillä kovin montaa kaavaa pysty toteuttamaan :D

    ReplyDelete
  3. oih, upeet haaremipökät tuli!
    ja vink: kokeile kaavamuovia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hei kiitti vinkistä! ei tullu mieleenkään kun niin innokkaana teen hommia :D

      Delete