Tuesday, July 23, 2013

Ufoja

Ufoja kertyy varmaan kaikille käsitöitä tekeville, joskus enemmän ja joskus vähemmän.
(onhan niin onhan? )

Omassa ufo-kasassa on tällä hetkellä neuvolakortin kansia, pipo, kolme hupparia, bodyja.. sovitaan ettei ole muuta.

Tämä oli neljäs ufo-kasassa leikattuna pyörinyt huppari. En kyllä kuollaksenikaan muista, miksi tämän teko jäi roikkumaan. Tai miksi tuohon kasaan on kertynyt niin paljon kaikkea. Kiireinen vauva-arki? 

Usein ajattelen että leikkaan tämän ja äkkiä surautan, todellisuudessa leikkaaminen on ainoa asia mitä ehtii tekemään ennen tajutonta väsymystä joka iskee samalla sekunnilla kun lapset on sängyissään.

Erilaisia kaavoituskokeilujakin on piirtynyt papereille ties kuinka monta, mutta on ollut pakko hyväksyä, että niiden kokeilu saa jäädä ensi vuoden maaliskuulle. Silloin alkaa viimeinen työharjoittelu jonka onnekseni saan suorittaa itselleni. 
(mä en tajua miten ei vaan enää ole aikaa tehdä _mitään_ uusia juttuja, perus paitaa ja housua kyllä kun kaavat on valmiina.) 

Mutta siihen asiaan, eli huppariin.
Näistä Majapuun neuloksista tykkään, kuviot on isoja ja kankaat värikkäitä. Totuuden nimissä pakko myöntää että nyt on tullut ähky ja näitä erilaisia neuloksia seisoo laatikossa.
Tai ehkä se tuntuu siltä kun ei kerkeä mitään tekemään ? 





Lisäksi pitää muistuttaa itselleen, että kun on pitkään ompelematta ei todellakaan kannata ottaa vetskarillista juttua siihen heti ekaksi. Ei meinaan menny niinkuin elokuvissa, tikki seilaa mutta seilatkoon. Pari kertaa purin mutta kun ei niin ei. Tyttöä tuskin se käytössä haittaa.














Kuten näkyy, tikki seilaa vetskarin kohdalla siellä missä itseään huvitti. hups.



Helmaan laitoin  peitetikin kolmella neulalla.








 Ehkä ne 3 muuta hupparia sitten jo onnistuu. Heheh.




Neulos Majapuu
Hupun vuori I k a s y r
Resori+vetoketju .. olisko ollut Kangastukku




Friday, July 19, 2013

Sattumaa

Piirreltiin lasten kanssa eilen päivällä ja nää kolme väriä oli vierekkäin siinä pöydällä... kynissä vastaava kuvio ja siitä se ajatus sitten lähti. Oli vaan pakko kokeilla.





Tätä kun olis kankaana niin nukkuisin siinä :D

Thursday, July 18, 2013

Lööv

Bloggaan ja kuvaan tällä hetkellä  puhelimen varassa ja se hieman tökkii.. eli kuvat on mitä on.

Halusin kaavoittaa naisten topin joka olisi sellanen,  ilmava?
Tää on kaikkea muuta. Olis pitänyt uskoa itseään ja kääntää hihansuut ja pääntie, nyt vaikutelma on sellanen yli raskas. Toppi on kuitenkin päällä hyvä tälläisenään ja pääsee varmasti käyttöön.

Piirsin myös uutta kuvaa jota tähän kokeilin.  Olis ihana painaa tää kuva pinkillä mustalle. Tai keltaselle kullalla.. 
Ensin oli pelkkä sydän joka näytti yksinäiseltä ja lisäsin tekstin.

Uusia kankaita saan vasta ensi viikon lopussa, siihen asti pitäis odotella mukamas.
En muista koska olis ollut tilanne, ettei kotoa löydy juuri sitä väriä mitä tarttee, heh.

On tuo painaminen koukuttavaa.






Vanhat opit pääsi myös koetukselle kun tätä kuvaa teki. Itse epäilin onko mies tunnistettavissa mutta kuulemma on.


Kyseessä Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentaja.
Näitä tuli paitoihin.



Friday, July 12, 2013

Pojille paitoja

"Mites kun pojat tarttis vähän paitoja",
Sanoi mies vaimolleen.

Se oli sitten siinä, hei hei "omat jutut". 
Pääsin kuitenkin projektin vuoksi tutustumaan tukkuun josta blankkoja paitoja voi hankkia painamista varten. 

On kuulkaa vaikka mitä väriä ja mallia, hupparia ja pitkähihaista.
Kuitenkin mietin siinä samalla missä ne vaatteet on tehty. 

Kallis paita Bangladeshissa, keskihintainen Jenkeissä ja halvimmat myös Bangladeshissa. Nämä mitä otin on kampapuuvillaa putkena, edullisia.




Jenkkilässä oleva tehdas pystyy jopa kertomaan mitkä mallit ja värit on missäkin tehty. Me like. Palkasta en uskaltanut kysyä.

Ukolla on sen verran noita ideoita että kauhulla kuuntelen oman ajan häviämistä. 
 Täällä on kunnon hikipaja pystyssä, eilen painoin tälläsiä
"muutaman".




Älkää pelästykö kuvia, puhelimen kamera ei oo sieltä parhaimmasta päästä näihin juttuihin, ei sitten ollenkaan.

 Sen verran jäärä oon, että omiin touhuihin ompelen vaatteet itse jatkossakin. 
Toivottavasti jo pian pääsisi uusien juttujen kimppuun, ideoita sata ja tuhat.

Ensin pitää kuitenkin selättää pirullinen kesäflunssa joka piinaa jo kolmatta päivää. 

Hyvää viikonloppua!


P.S Oli se painaminen kuitenkin kivaa omaa aikaa!

Monday, July 8, 2013

Kummallinen katoaminen

Uudet lelut saa aikaan kummia. Aikaa pitää taikoa jostain ja elämää miettiä uudestaan.
Päivästä loppuu tunnit kesken, jostain on karsittava.

Huomaan istuvani kännykkä kädessä aamupala pöydässä, sen jälkeen ja pitkin päivää "äiti äkkiä kattoo tän jutun". Kirottu Facebook ja sen koukuttavat ryhmät. (ja ihmisten raivostuttavat kommentit omassa profiilissani).

Joten Facebook lähteköön!

Naurettavasta asiasta uusiin leluihin.





















Maatuska on painettu valkoisella vadelmanpunaiselle trikoolle. Pysyi pesussakin ihan hyvin, vähän mietiskelin tokkopa tuo pysyy, valkoinen siis.

Ihana huomata, että piirustustaito kehittyy.



Tuesday, July 2, 2013

Uusia juttuja

Pari vuotta olen puhunut hankkivani seripainokamat kotiin ja nyt sen uhkauksen toteutin.
Ideoita olis tuhat ja sata, mutta aikaa ei valitettavasti ole siinä määrin kun haluaisin.

Noh, pidemmittä puheitta, tälläinen oli toinen kokeilu.
Kankaan värjäsin itse ja hain siihen sellaista kulahtanutta/kulunutta ilmettä, ei ehkä ihan onnistunut sillä niitä alueita on pari kankaalla, ikävästi näyttää siltä kuin olisin vain kämmännyt.





Taakse ajattelin laittaa saman kuvion, mutta.. ehkä se ei ollutkaan niin hyvä idea.








Tikkaukset tein harmaalla, kanttaus sellaista siniharmaata. 
Pojalle ainakin kelpasi ja tyttökin tahtoo omansa.

Kuvissa hieman näkyy tuota kulunutta fiilistä mitä hain, epäonnisesti.
Ens kerralla sitten. 

On muuten sen verran koukuttavaa hommaa ja mukavaa, että mieskin innostui. Tosin antaa ohjeet ja mitä teen työn, hahah.

Työn alla on sellainen harlekiini- kuvio, saa nähdä mitä siitä tulee.